Torpasta tervakaupunkiin

Historiallinen romaani

J.A. Ojelmus

Bisher keine Bewertungen
0.0

+ Merken

Entdecke diesen und 400.000 weitere Titel mit der Flatrate von Skoobe. Ab 12,99 € im Monat.

Beschreibung zu „Torpasta tervakaupunkiin“

Tämä on 1800-luvulle sijoittuva fiktiivinen elämänkerta. Siinä seurataan pojan vaiheita lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi saakka. Hän kehittyy lahjakkaasta torpan pojasta rakastamaan kykeneväksi ja työtä pelkäämättömäksi nuoreksi mieheksi.
" Historiassa muistetaan yleensä sodat kaikkein pisimpään ja niistä kirjoitetaan eniten, mutta silti olen vanhuudessani ajatellut rauhan olevan paljon sotaa tärkeämmän, ja minusta sodat ovat turhia ja uskonkin ihmisten lopulta oppineen sen läksyn, että verta vuodattamalla ja väkivalloin ei voiteta mitään.
Ihmisen elämässä rakkaus on vihaa ja kateutta paljon merkityksellisempää, ja paras muisto meistä jää jälkipolville, kun olemme eläneet siten, että olimme tuhonneet niin vähän kuin suinkin eikä meistä ole siten jälkeenpäin pahaa sanottavaa kenelläkään. Isien hyvät teot kuljettavat hyvää kolmanteen ja neljänteen polveen ja vielä kauemmaksikin, vaikka suvusta jää merkintöjä aikakirjoihin vain silloin, kun joku on ryhtynyt tihutöihin."

Verlag:

Books on Demand

Veröffentlicht:

2016

Druckseiten:

ca. 98

Sprache:

Suomen Kieli

Medientyp:

eBook


Ähnliche Titel wie „Torpasta tervakaupunkiin“

Lesen. Hören. Bücher erleben.

Jetzt kostenlos testen