Kuollutta sanaa ei voi surra

Teoksen teema on sanojen maailman alku ja loppu. Alkuvoimainen kieli, futuristisia myyttejä luova saaga ja tinkimättömät allegoriat avaavat lukijalle apokalyptisen kuvaston inhimillistä kulttuuria ilmentävien sanojen viimeisistä ajoista, useita kirpeitä viittauksia nykyhetkeen ja joitain yllätyksiä, jotka rikkovat yhtenäisen rakenteen ja hiovat taustalla katarsista. Ja lopussa skenaario historiaa toistavasta dystopiasta joka jäätää lukijan mielen.Loppuaan kohden kulkeutuva sana kuivuu autiomaan hitaaseen kitkaan, yön tähdenlennot takovat sanan särmät pois. Yksinäisyydessään siliytynyt sana liukuu kyisen virran hautajaissaattoon, kyiden sahaisat suomut kuorivat sanaa kerros kerrokselta, merkitykset jauhautuvat takaisin alkujuuriin, maan alinen muurahaisheimo rakentaa juurijauheesta syntymättömien sanojen kuolinvuoteen